|
|
|
|
Rakennustietokaupan joululahjavinkit 12/2022
|
|
|
|
|
|
Tilaa joululahjat 15.12. mennessä
|
|
|
|
Torstaihin 15.12. mennessä tehdyt kotimaan verkkokauppatilaukset ehtivät jouluksi perille kaikilla toimitustavoilla.
|
|
|
|
|
|
Pitkä purjehdus — Arkkitehti Pekka Salmisen matka Silkkitielle
|
|
|
|
Arkkitehti Pekka Salmisen matka tamperelaisesta työläiskorttelista idän Silkkitielle - suurenmoisten kansainvälisten hankkeiden toteuttajaksi - on vaatinut luovuutta, sinnikkyyttä ja loputonta kiinnostusta yksityiskohtiin arkkitehtonisen laadun takaamiseksi.
Kirja kertoo lahjakkaan arkkitehdin ammatillisen elämäkerran 1930-luvulta 2020-luvulle, kouluvuosista Fuzhoun kulttuurikeskukseen ja sen jälkeiseen kilpailuputkeen.
69,00 €
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Alvar Aalto Churches
Tutkija, arkkitehti Sirkkaliisa Jetsosen ja valokuvaaja Jari Jetsosen Alvar Aalto Churches päättää perusteellisen Aalto-trilogian, jonka kaksi ensimmäistä osaa Alvar Aalto Homes ja Alvar Aalto Libraries, ilmestyivät 2018. Trilogiassa Aalto on nimenomaan kansainvälinen arkkitehti, jonka kohteet tunnettiin laajalti jo 1930-luvulta alkaen. Monet kohteista sijaitsevat ulkomailla: Yhdysvalloissa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Jetsoset ovat matkustaneet Aallon kohteiden perässä lähes 40 vuoden ajan ja tallentaneet vaikutteitaan - Sirkkaliisa Jetsonen tukijan tekstein ja Jari Jetsonen valokuvin. Näistä tutkimusmatkoista on syntynyt useita kirjoja, luentosarjoja ja työpajoja.
71,00 €
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Alvar Aalto Libraries
Kirjassa esitellään 18 kirjastoa.
71,00 €
|
|
|
|
|
|
Alvar Aalto Homes
Kirjassa esitellään 30 kohdetta.
71,00 €
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Rakentajan viinikäsikirja
|
|
|
|
Konstailematon käsikirja viineistä harrastajille, kiinnostuneille ja satunnaisille nautiskelijoille. Kirjassa käydään aluksi läpi viinien historia sekä viineihin liittyvä etiketti. Yli puolet kirjasta on pyhitetty viineille: punaiselle, valkoiselle ja roseelle; kuohuvalle, makealle ja kuivalle; uuden ja vanhan maailman sekä rypäleille, ilmasto-olosuhteille, eri maiden tuotantosäännöille ja viinialueille.
32,00 €
|
|
|
|
|
|
|
Kuvitettu rakennussanakirja suomi-englanti-suomi
|
|
|
|
Kuvitetussa rakennussanakirjassa yhdistyvät kaksikielinen, laaja rakennusalan selitetty sanasto, sanojen käännökset ja rakennusalan keskeinen kuvasto.
91,00 €
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Rakennustieto Oy
Malminkatu 16 A PL 1004 00101 Helsinki
|
|
|
|